
94 % Finnet-liiton paikallisyhtiöiden valokuituasiakkaista on tyytyväisiä kotinsa internetyhteyteen. Tämä käy ilmi Finnet-liiton syksyllä 2025 teettämästä tutkimuksesta, johon vastasi yli 4000 asunnonomistajaa.
Tutkimus osoitti lisäksi, että 53 % vastaajista valitsisi niin kutsutun täyden palvelun valokuituverkon avoimen valokuituverkon sijaan.
Paikallisuus ohjaa kuluttajavalintoja
Kyselyyn vastanneet valokuidun käyttäjät arvostivat paikallisissa yhtiöissä etenkin suomalaisomisteisuutta, henkilökohtaista palvelua sekä mahdollisuutta saada kaikki palvelut samalta palveluntarjoajalta.
Vastaajat kokivat paikallisen yhtiön myös luotettavaksi kumppaniksi. Paikallisilla toimijoilla nähtiin olevan aito intressi kehittää oman alueensa palvelutarjontaa, minkä ansiosta palveluiden uskottiin jatkuvan varmemmin myös tulevaisuudessa.




Huippuluokan asiakastyytyväisyys
Finnetin asiakastyytyväisyys näkyy myös kansainvälisesti arvostetussa mittarissa. NPS- eli nettosuositteluindeksi on Finnet-yhtiöstä riippuen jopa huimat 78.
”NPS-luvut vahvistavat sen, minkä mainetutkimus osoittaa: Finnet-liiton jäsenyhtiöt erottuvat poikkeuksellisen vahvalla palvelun laadulla, luotettavuudella ja asiakaslähtöisyydellä. Kun asiakas suosittelee palvelua näin vahvasti, se kertoo aidosta luottamuksesta ja arvostuksesta”, Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen kommentoi.
Tietoliikenneyhteydet ovat alueellisen elinvoiman perusta
Finnet-liiton jäsenyhtiöt ovat pitkän linjan tietoliikenneverkkojen ja valokuidun asiantuntijoita, joita ohjaavat yhteiset vastuullisuuden ja hyvän kauppatavan periaatteet. Yhtiöt ovat avainasemassa alueidensa elinvoiman kehittämisessä ja toimivat pitkäjänteisesti paikallisen hyvinvoinnin, huoltovarmuuden ja palvelukehityksen puolesta.
”Suomi ei saa tipahtaa tietoliikenteen kehityksen kelkasta, sillä yhteiskunta on yhä riippuvaisempi internetistä. Valokuitu mahdollistaa etätyön, yritystoiminnan ja digitaaliset palvelut. Sen saatavuus on osa alueellista tasa-arvoa ja kilpailukykyä. Kun investoinnit tehdään paikallisesti myös hyödyt jäävät alueelle”, Matilainen painottaa.
Tutkimuksen taustat: Finnet-liitto teetti Tutkimustoimisto Vastakaiku Oy:llä valokuitualan maine- ja mielikuvatutkimuksen syksyllä 2025. Kohderyhmänä olivat täysi-ikäiset suomalaiset asunnonomistajat. Vastaajia kyselyssä oli yhteensä 4043.
Partel on paikallinen kumppanisi joka tarjoaa luotettavan yhteyden ja palvelun, joka on lähellä asiakasta.
Kun verkko ja palvelut tulevat samalta toimijalta, asiointi on sujuvaa ja turvallista. Tämä täyden palvelun malli vahvistaa valokuidun asemaa ratkaisuna, jossa nopeus ja toimintavarmuus yhdistyvät paikalliseen asiakaskokemukseen.
Voisit olla kiinnostunut myös tästä:

Finnetin kuidun mainetutkimus 2025
Finnet tutki: Valokuitu on ylivoimainen nettiyhteys kotiin – tyytyväisyys huippulukemissa! Valokuitu on suomalaisille selkeästi paras ratkaisu kodin internetyhteydeksi. Finnet-liiton teettämä laaja tutkimus osoittaa, että valokuidun käyttäjät ovat poikkeuksellisen tyytyväisiä yhteyteensä.Suomalaiset kodinomistajat arvostavat erityisesti nopeutta, luotettavuutta sekä paikallista palvelua.
#mainetutkimus2025