fbpx
KULUTTAJAT | YRITYKSET | TALOYHTIÖT

Kiitos Henrik!

Kiitos Henrik!

Joulukuun lopulla kiitettiin pitkäaikaista jäsentä ja puheenjohtajaa Henrik Karlstedtiä, kun hän jätti Partelin hallituksen.

Hän on ollut hallituksessa vuodesta 2015 todeten yrityksen tehneen viimeisten kymmenen vuoden aikana näkyvästi työtä tavoitteensa eteen, eli toimittamaan toimivia kiinteitä kuituyhteyksiä Paraisten asukkaille, niin keskustassa, kuin maaseudulla ja saaristossakin.

Meillä Partelilla Henrik on henkilönä ollut tärkeä ja paljon enemmän, kuin hallituksen puheenjohtaja. Hän on ollut ikään kuin isähahmo meille ja ollut aktiivisesti mukana sekä Partelin julkisissa tapahtumissa, että henkilökunnan aktiviteeteissa. Monet kuituinfot ympäri kyliä, kokouksia, niin kaupungin, kuin muidenkin eri tahojen edustajien kanssa, sekä useita tunteja hallitustyötä yrityksen parissa on takanapäin. Lisäksi hän on ahkeroinut Korppoon kuituhankkeiden parissa, kesäasukas kun on, ja tämä on onnistunut hyvin. Myös henkilökunnan sisäiset koulutustilaisuudet ja TYKY-tapahtumat ovat Henrikille tuttuja ja hänestä onkin tullut osa Partel-perhettämme.

Haluamme kiittää Henrikiä kaikesta mitä hän on tehnyt Partelin eteen yrityksenä ja myös ystävyydestä, joka on muodostunut henkilökuntaa kohtaan! Nyt toivomme Henrikille vähän vapaa-aikaa, jotta hän kerkeää ajatella muutakin kuin kuituhankkeita ja ehtii tulla kahvikupposelle aika ajoin!